Toukokuun alkuun osuu Japanissa “Golden Week” –niminen juhlapyhien suma, joka tarkoittaa vuodesta riippuen vajaan tai reilun viikon pituista lomaa. Tämän on monille japanilaisille vuoden pisin loma ja se onkin yksi suurimmista lomasesongeista. Tällöin julkinen liikenne ja hotellit tukkoutuvat ympäri maata reissaavista japanilaisista.

Itse lähdin loman alkupuoliskoksi kahden suomalaisen ja kolmen amerikkalaisen kanssa Fuji –vuoren lähistöllä järjestetyille, Suomen Konemetsän tyylisille elektronisen musiikin festareille nimeltä Ground Beat.

Varsinaisia esiintyjiä festareilla oli vain yhden vuorokauden ajan, mutta käytännössä tapahtuma kesti lauantaista maanantaihin. Vaikka ilmat ovat toukokuun alussa jo kohtalaisen lämpimät, laskettelukeskus, jossa kemut olivat sijaitsee sen verran korkealla, että etenkin yöt ovat siellä vielä viileitä. Onneksi parin yön majoitusongelma saatiin ratkaistua lainaamalla yliopiston retkeilykerholta kaksi telttaa ja makuupussit.

yamanashi

Reissu alkoi lauantaiaamuna siirtymällä ensin linja-autolla Sendaista Tokioon. Vaikka tätä väliä on tullut jo muutamana otteeseen kuljettua, ei noin viiden – kuuden tunnin bussimatkaan tahdo tottua. Ahtaalla penkillä nukkuminen ei tahdo onnistua, mutta aika kuluu joten kuten jos mukana on luettavaa tai MP3-soitin.

Tokiossa vedettiin pikainen lounas ja sitten aloitettiin matkan toinen etappi, paikallisjunilla ylös Fuji –vuoren juurella olevaan Yamanashin Kawaguchikon kaupunkiin nousu. Junia jouduttiin vaihtamaan kaksi kertaa ja erinäisten sähläysten ansiosta tähänkin etappiin kului useampia tunteja. Hieman ennen Yamanashiin saapumista Fuji –vuori ilmestyi kuin tyhjästä näkökenttään ja näin läheltä se oli todella komea näky.

Junamatkasta selvittyä aurinko oli jo laskemassa ja vedimme vielä illallisen ennen taksimatkaa itse festivaalialueelle. Alueelle saapuessa kohtasimme matkan ensimmäisen ongelman. Sisään ei ympäristönsuojeluun vedoten saanut viedä omia juomia (kalliilla festarijuotavilla rahastimisestahan ei tietysti ollut kyse..), mutta olimme päättäneet muiluttaa omia virvokkeita telttasäkeissä ja makuupusseissa hyvällä omallatunnolla, koska toisimme tyhjät pullot mukanamme pois.. Portilla oli kuitenkin varsin kova syyni ja suureksi vahingoniloksi amerikkalaisten piilottamat juomat löytyivät mutta suomalaisten suurella kokemuksella pakkaamat tavarat menivät seulan läpi. Surun aihetta ei kuitenkaan ollut, koska juomia ei takavarikoitu vaan jenkit saivat pitää kilisevän kassinsa alueen ulkopuolella ja käydä sieltä nauttimassa virvokkeita tarpeen tullen.

Vihdoin perillä noin 12 tunnin matkan jälkeen. Seuraava ongelma oli telttojen pystyttämien pilkkopimeässä yhden surkean taskulampun valossa. Melkoisen taistelun ja useamman neuvoa-antavan hörpyn jälkeen teltat saatiin kuitenkin nukkumakelpoiseen tilaan. Ensimmäisenä iltana ei juurikaan ollut ohjelmaa, joten pienen alueen kiertelyn ja ihmettelyn jälkeen vetäydyimme unille. Nukkuminen osoittautui vaikeaksi, koska yö oli aivan julmetun kylmä. Lainaamamme makuupussit eivät juuri lämpöä eristäneet ja yö menikin pitkälti kolmen miehen lusikka-asennossa hytinäksi.

Sunnuntai-aamun valjetessa lämpötila lähti kuitenkin kohoamaan ja musiikin alkaessa alkoi väsykin kadota. Edessä olisi lähes 24 tuntia esiintyjiä ja yleistä sekoilua. Aamusta iltaan musiikki soisi ulkona ja yöksi siirryttäisiin sisätiloihin. Päivä hujahtikin nopeasti maisemia ihaillessa, musiikin tahtiin heiluessa, virvokkeita nauttiessa, footbagia potkiessa ja valtavirrasta poikkeavia japanilaisia ihmetellessä, kyllä näköjään jotkut paikallisetkin osaavat ottaa rennosti. Lopulta huonot yöunet ja koko päivän touhuaminen ottivat veronsa ja voimat hiipuivat illan pimetessä, joten sisätilojen kekkerit jäivät väliin. Toisaalta edes yliväsyneenä ei kylmyyden takia taaskaan uni tullut.

Maanantai-aamulle jäi lähinnä leirin purkaminen ja Tokioon siirtyminen. Erikoismaininta taksikuskille, joka otti normaaliin taksiin kuusi henkeä (kaksi etupenkille, neljä takapenkille) telttoineen, makuupusseineen ja henkilökohtaisine varusteineen. Paluumatkalla Tokioon pysähdyimme Fuji Q Highland –nimiseen huvipuistoon tavoitteena ajaa todella levottoman näköiset vuoristoradat. Suunnitelmat kaatuivat siihen, että kultaisen viikon ansioista paikka oli ääriään myöden täynnä ja jo yhteen vuoristorataan olisi saanut jonottaa yli kaksi tuntia.

Sendaihin paluuta varten olimme varanneet yöbussin, joten maanantaipäivä piti kuluttaa Tokiossa. Väsyneenä homma meni lähinnä päättömäksi vaelteluksi ja iltaa kohden alkoi olla jo melkoisen valmis pääsemään suihkun kautta omaan petiin. Edessä oli kuitenkin vielä tuskainen kuuden tunnin yöbussi. Unta viidentoista minuutin pätkissä ja kehon totaalista jumiutumista. Perille kuitenkin päästiin joskus tiistaiaamuna kuuden ja seitsemän välillä. Kolmen päivän muhimisen jälkeen suihku teki hyvää ja petiin päästyä oli vaikea saada unta väsymykseltään, mutta vihdoin normilämpötilassa sekin onnistui.

Kokonaisuutena hinnasta, pikkuvastoinkäymisistä ja raskaudesta huolimatta oikein hyvä reissu ja kokemus.